Huomenna aamulla herätyskello soi aikaisin ja klo 9 pitäisi nököttää jumppavermeet niskassa odottamassa ensimmäistä personal trainer tuntia... Pelottaa, jännittää, mutta olen niin innoissani! Tein viime viikolla tämän n. kymmenen viikon sopimuksen läheisen kuntokeskuksen kanssa ja ilmoitin samantien, että tarvitsen ihmisen vierelleni joka saa minusta kaiken irti! Paras ystäväni sekä oma mieheni sanoivat heti, että tarvitsen personal trainerin joka on mies, olen itsekin samaa mieltä. Kaikella kunniotuksella kaikkia PT naisia kohtaan, mutta luulen minun luonteeni tarvitsevan miehisemmän tuen. Näköjään läheisenikin tuntevat minut hyvin...:) Tämän asian ilmoitin välittömästi sopimusta tehdessä. JA SITÄ SAA MITÄ TILAA: saan koko kuntokeskuksen jämäkimmän ihmisen vierelleni. Vai olisiko sittenkin pitänyt tehdä Herppeenluomat ja laittaa miehet riviin ja napata sieltä se komein:D?

Ongelmahan ei ole siinä, ettenkö tietäisi miten syödä tai liikkua. Olen nuoruudessani ratsastanut aktiivisesti monta vuotta, kisaillut showtanssi-ryhmässä ja ollut erittäinkin liikkunnallinen. Aika, ikä ja erittäin huono parisuhde menneisyydessä on tehnyt tehtävänsä... Ja kyllä! Osaan laiskotella mielin määrin, mikäs sen mukavampaa! Olen mukavuudenhaluinen ehdottomasti, mutta... Ottaa helkkaristi päähän, kun ei voi enää tehdä joitain asioita. Keväällä 2012 kun olimme viimeksi mieheni kanssa Kaakkois-Aasian reissulla monta viikkoa, niin sain oikein kunnolla tuta huonosta kunnostani ja ylipainostani! Olimme olleet alle viikon reissussa, kun molempiin jalkoihin iski luupiikki. Jota hoidetaan edelleen tänä päivänä fysioterapeutilla!!! (Kiitos ihanalle fyssarilleni) Vasemmassa jalassani on sieltä peräisin kolmessa kohdassa tulehdus ja käveleminen on välillä yhtä helvettiä. Palataan siihen mitä reissussa tapahtui: löysimme aivan mielettömän ihanan paikan etelä thaimaan puolelta, jossa ei juuri turisteja ollut. Paikka sijaitsi kansallispuiston sisällä, meren rannalla. Päätimme lähteä katsomaan tämän paikan nähtävyyttä, joka oli kallion sisällä oleva temppeli. Klo 10.20 aamulla kallion sisällä paistoi temppeliin aurinko, joka sai säteillään temppelin ja sen ympäristön hehkumaan, se oli nähtävä!!! MUTTA, ennenkuin pääsimme varsinaiselle portaikolle joka vei temppeliin, meidän oli kiivettävä yhden vuoren yli. Portaat olivat ns. luonnon kivistä tehty ja matka oli todella raskas, minulle. Kipuaminen portaita kesti n 45  min ylös ja sen jälkeen piti vielä laskeutua ne alas. Olin todella poikki:( Mieheni on todella hyvässä kunnossa, pelkkää lihasta ja kestävyyttä riittää, hänelle tämä ensimmäinen etappi ei ollut juttu eikä mikään. Saavuttuamme näille varsinaisille portaille, jotka veivät temppeliin (nekin luonnonkivistä tehty), kello oli melkein kymmenen. Infotaulussa luki: 450 m kipuamista, niin olet perillä!!!!! Jouduin luovuttamaan:(:(:(:( Kello oli jo sen verran, että mieheni lähti juoksemaan näitä portaita, jotta ehtisi temppeliin ottamaan minulle kuvan tästä kauniista hetkestä. Hän teki sen! Sain nähdä aivan ihania kuvia ja yhden videon myöskin, mutta se ei ole sama kuin olisin ollut itse paikan päällä. Mieheni kertoi ettei ole koskaan ollut niin kauniissa paikassa kuin se oli! Odotin häntä noin kaksi tuntia portaiden juurella, koska tiesin etten kykene kiipeämään portaita........

Tiedän, että hän rakastaa minua, minunkin täytyy rakastaa ja kunnioittaa itseäni, jotta pääsen käymään tuossa ihanassa paikassa yhdessä mieheni kanssa <3 Ja niin monissa muissakin paikoissa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin,

Johanna

p.s. laitan tähän postaukseen kuvia tuolta temppelistä, jotka ovat mieheni ottamia:)

 

Ensimmäisen ylös nousemisen jälkeen, maisemassa ei valittamista:)

Mieheni temppelin edustalla, ilman minua...

Temppeliin vievältä polulta otettuja kuvia

Temppelin sisältä näkymää

Temppeli